Moikku! Kiva kun löysit sivuilleni, alapuolelle olen kirjoittanut lyhyen esittelyn itsestäni :)! 

Hei!

Olen Vilma, 34-vuotias  valokuvaaja Varsinais-Suomesta. Olen itseoppinut valokuvaaja ja sivutoimisena ammattina olen valokuvannut vuodesta 2019 saakka. Harrastepuolen kokemus yltää senkin taakse :). 

Kuvaus kokemusta minulta löytyy niin muotokuvauksista kuin lukuisista häistä, hautajaisista, syntymäpäivistä sekä ristiäisistä. Myös yritysten, yhdistysten tai vaikkapa bändin kuvatarpeet toteutuvat kauttani. 

 Perhekuvauksissa tärkeää on osata toimia tilanteen mukaan ja pienimpien ehdoilla. "Leipä työkseni" olenkin ammatiltani lastenohjaaja ja itseltäkin neljä lasta täältä kotoa löytyy, joten työskentely lasten kanssa on minulle hyvinkin luontevaa. 

Tyyliäni voisi luonnehtia tunnelmalliseksi. Minulle tärkeintä on kaunis, maltillisesti käsitelty ja hetken tunnelman välittävä kuva. Itse kuvaushetkellä pyrin toimimaan mahdollisiman huomaamattomasti ja tilaisuuden henkeä kunnioittaen.

Mottonani onkin että haluan tarjota tunnelman välittäviä kuvia, elämän suuriin ja pieniin hetkiin.

Ota rohkeasti yhteyttä niin ikuistetaan juuri sinun kuvasi.